keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Blogihistoriani

Myönnetään, en ole pitkän linjan bloggaaja. Itse asiassa tutustuin blogeihin ensi kerran lukemalla juurikin sen Hesarin kuukausiliitteen jutun. Juttu oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta ei vielä ajanut minua hakemaan blogeja netistä.

Ensimmäinen lukemani blogi oli Ihan Kiva Elämä jonne ajauduin Ihan Itse -palstan kautta. En voi kuitenkaan sanoa koukuttuneeni vielä silloin(kaan) enkä oikeastaan ajatellut lukevani blogia.

Viime keväänä minun piti tehdä kirjallisuuskatsaus eräälle kurssille. Aiheet tulivat tiettyy kellon aikaan nettiin ja tietenkin oli kauhea hoppu selata ne läpi ja syöksyä ilmoittamaan kurssin keskustelupalstalle oma varauksensa, ettei joutuisi kirjoittamaan mistään ällötylsästä jutusta. Listalla näin ehkä vilaukselta sanat "blogit" ja "sosiaalinen", muistin kuukausiliitteen jutun ja syöksyin kirjoittamaan: "Minä varaan blogit!" Mukavaa tämä koulunkäynti ;)

Aiheen varattuani iski tietenkin jälkipaniikki. Toiminko liian hätäisesti? Kuukausiliite ei kelpaa lähteeksi. Löytyyköhän tuosta aiheesta mitään tieteellistä tutkimusta? Huoli osoittautui turhaksi. Tutkimusta löytyi ihan kivasti (nykyään on löytynyt vielä enemmän) ja 15 sivua syntyi kohtuullisen kivuttomasti.

Vielä kirjoittaessanikaan en oikeasti vieraillut blogeissa, mutta tiesin niistä aika paljon tieteellisestä näkökulmasta. Kesän aikana kypsyi ajatus laajentaa aihetta graduksi. Kun kesätyöni päättyi elokuun alussa ja pääsin aloittamaan myöhäisen kesälomani, SILLOIN minä koukutuin blogeihin. Löysin blogilistan ja kummasti se suosikkiblogien lista tuntuu vain kasvavan koko ajan. Nykyään blogilista kuuluu päivittäisiin rutiineihin siinä missä sähköpostitkin.

Tuosta oli enää lyhyt askel oman blogin luomiseen, joka tuntuu samoin luikertelevan pikkuhiljaa rutiinitoimintojen joukkoon :)

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Tutkimusongelman pyörittelyä

Marri esitti kommenteissani kysymyksen, tutkinko blogeja vai niiden kirjoittajia. Piti oikein pysähtyä miettimään tuota asiaa.

Alustavan graduotsikon voisin nyt ilmoittaa olevan "Blogit sosiaalisena toimintana". Lopullinen tutkimusongelma muotoutuu vielä, mutta monenlaisia pienia osaongelmia olen jo kehitellyt:

-Millainen on lukijan ja kirjoittajan suhde?
-Miten lukijat vaikuttavat kirjoittajaan?
-Onko lukijan ja kirjoittajan välillä todellista vuorovaikutusta?
-Muodostuuko kirjoittajista yhteisöjä?

Kysymykseen vastaisin ehkä tutkivani bloggaajia siinä mielessä, miten he käyttävät blogia sosiaalisen kanssakäymisen välineenä (jos käyttävät). En siis varsinaisesti tutki esim. sitä millaiset ihmiset alkavat pitää blogia, vaan sitä mitä he sillä tekevät ja miten se vaikuttaa heidän sosiaaliseen elämäänsä (jos vaikuttaa).

En luultavastikaan tule tekemään mitään erityisiä tilastoja tai linkityskaavioita (niitä sitäpaitsi löytyy muutenkin), saatika sitten kehitä jotain linkinjäljitysalgoritmia (again, been done), vaan valitsen muutaman blogin, jota tarkastelen lähemmin ja vertaan sitten tutkimusaineistoon.

Tämä kaikki kuulostaa itsestänikin kovin rönsyilevältä, mutta tutkimusprosessi on vielä kesken. Löydän jatkuvasti uusia lähdeartikkeleita, joita sitten printtailen ja lueskelen (Huom, kaksi sivua paperille molemmin puolin! Eli kulutan niin vähän paperia kuin mahdollista) muistiinpanoja tehden. Samalla hion koko ajan mielessäni rajausta ja tutkimusongelmaa.

Kiitos muuten kaikille kommentoijille! Olen todella ilahtunut ja yllättynytkin siitä, miten olette kertoneet omista bloggauskokemuksistanne pohtimiini kysymyksiin liittyen. Toivottamasti sama jatkuu ja muutkin rohkaistuvat jakamaan ajatuksiaan aiheesta.

Bloggaaminen on huippua :)

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Yksityisyyden varjelu analysoinnilta

Mietin pitkään kirjoittaisinko etunimelläni vai nimimerkillä. Viime hetkellä päädyin nimimerkkiin. En oikeastaan itsekään tiedä miksi. Luultavasti ne jotka minut tuntevat, tunnistavat minut joka tapauksessa. Ei tietojenkäsittelyä sitä paitsi niin moni tyttö opiskele muutenkaan. Kyllä minut pystyy helposti jäljittämään kun tietää kaupungin, opiskelupaikan ja graduaiheen. Mutta kuitenkin omalla nimellä kirjoittaminen arvelutti. Ehkä olen kuitenkin mieluummin ylivarovainen kuin aliarvioin juttujeni julkisuuden.

Yllättäen tämä on myös yksi tutkimistani asioista. Kirjoittavatko ihmiset koko nimellä, etunimellä vai nimimerkillä ja miksi? Toiset ovat kuten minä, nimimerkistä huolimatta jäljitettävissä, toiset taas välttävät kaikkea mikä saattaisi johtaa tunnistamiseen. Sitten on tietysti ne jotka julkaisevat reippaasti koko nimensä ja lahjoittavat vielä perhekuvat kaupanpäälle.

Yhdessä lähdeartikkelissa bloggaajia oli pyydetty osallistumaan tutkimukseen ja osa oli kieltäytynyt koska he "eivät halunneet, että joku tutkii ja analysoi heidän henkilökohtaisia ajatuksiaan." Tämä oli mielestäni hämmästyttävä kommentti. Onko ihmisillä jonkinlainen harhakuva blogien julkisuudesta? Siinä vaiheessa kun kirjoittaa julkisesti internetissä, on todellakin ihan kaikkien analysoitavissa. Tutkijan kannalta on toisaalta herkullista lukea blogeja tutkimusmielessä, koska lukemisesta ei halutessaan tarvitse jättää mitään jälkiä. Graduni tulee luultavasti sisältämään lähemmän case-tutkimuksen muutamasta valikoidusta blogista. Lopullisia päätöksiä en ole tehnyt, mutta en myöskään ole ollenkaan varma haluanko julkaista tarkempaan syyniin joutuneiden blogien nimiä. Ehkä pelkään samanlaista säikähdysreaktiota tai yleistä lynkkausta.

Nimimerkkini keksin muuten eräästä Final Fantasy-pelistä, jossa Liltiet ovat pieni, mutta äksy heimo. Määritelmät jotka ainakin poikaystäväni mielestä sopivat minuun paremmin kuin hyvin ;)

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

Iiik!!!

Minulla on lukijoita!!! Ja blogilistan mukaan jopa neljä tilaajaa! Suorastaan kiljahdin kun näin nuo iloiset lukemat. Piti oikein ottaa screenshot todisteeksi. Älytöntä. Miksi tunnen tällaista riemua siitä, että jotakuta tuntematonta ihmistä kiinnostaa minun gradujaaritteluni. Tai ehkä juuri siksi. Jotain kiinnostaa minun tutkimukseni/ajatukseni/kirjoitustyylini. Jos blogini nimi olisi "Opiskelijatytön seksifantasiat" niin sehän olisi ihan toinen juttu, mutta että gradu.

Yksi osa tutkimuksestani liittyy siihen, miten lukijat vaikuttajat bloggaajaan, vai vaikuttavatko ollenkaan. Näköjään vaikuttavat ja paljon! Olenhan minä tästä lukenut, mutta heti kun näin todisteita siitä, että tätä lukee joku muukin kuin äiti (joka ei luultavasti osaa edes tulla tänne blogilistan kautta, eikä siksi tule lasketuksi muutenkaan), tunsin pakottavaa tarvetta, suorastaan velvollisuutta, kirjoitaa. En ajatellut tunteen olevan näin voimakas. En halua pettää lukijoitani ja menettää saavutettuja tilaajia (Nyt tietysti kaikki tilaajat rientävät perumaan tilauksensa vain aiheuttaakseen minulle päänvaivaa. Muistakaa kuitenkin että tilaajaedut ovat aina paremmat kuin irtonumeron ostajan ;) )

Mahtavaa! Graduahdistus tällä hetkellä: 0 (nolla).

Blogi listalle

No niin, blogi on nyt ilmoitettu myös blogilistalle.

Blogin pitäminen herättää minussa mielenkiintoisia ajatuksia, noin niin kuin tutkimusmielessä. Tähän asti olen vain lukenut tieteellisiä artikkeleita bloggaajien mielenliikkeistä, nyt olen itse sellainen. Päällimmäisenä ajatuksena on koko ajan lukijat. Kannattaako minun kirjoittaa jos ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa? Pitäisikö odottaa, että täällä on jotain luettavaa ennen kuin ilmoitan itseni blogilistalle? Toisin sanoen mietin mitä lukijani minusta ajattelevat, vaikkei minulla tiettävästi ole niitä vielä yhtäkään. Tutkijan näkökulmasta tämä on mielenkiintoista, henkilökohtaisesta näkökulmasta hieman hämmentävää.

En ole pariin päivää ehtinyt tehdä mitään graduun liittyen, kun on ollut vähän muita kouluhommia. Sain kuitenkin ilokseni huomata muutama päivä sitten, että kurssi jonka suorittaminen on roikkunut minulla jo pari vuotta (aihe on vaan niiiiiin tylsä, kuin myös toteutus) tulikin pakolliseksi vasta 2002 ja minä aloitin opintoni 2001 eli *wiuh* se lensi ikkunasta ulos. Yksi homma vähemmän. Opintoviikkoja taitaa kertyä juurikin se tarvittava määrä, mutta ei kauheasti ylimääräisiä. Eipä siinä mitään. Uskon että on kuitenkin tärkeämpää valmistua, kun jäädä vielä palloilemaan vuodeksi ja haalimaan lisää kursseja.

Jos kaikki menee suunnitellusti, minusta tulee ensi kevääseen mennessä maisteri, tuottava osa yhteiskuntaa ja mahdollisesti aikuinen.

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Tästä se lähtee...

Graduohjaajan kanssa on pidetty ensimmäinen palaveri. Aihe on päätetty, tutkimusongelma puuttuu. Tällä hetkellä päivät täyttyvät lähdemateriaalin etsinnästä ja läpikäynnistä.

Graduni tulee siis käsittelemään blogeja. Tarkennan joskus sitten kun varsinainen tutkimusongelma muotoutuu, vaikka tiedänkin jo päässäni melko hyvin mitä haluan tutkia.

Mutta mitä on blogitutkija ilman omaa blogia? Ja pakkohan alustaksi on valita silloin myös Blogger. Tässä se siis on; minun ikioma blogini. Tällä hetkellä epäilyttää, että kiinnostaakohan tälläinen ketään, mutta eihän se toisaalta ole (täysin) blogin tarkoituskaan. Huomatkaa, heti aloin miettiä, että lukeeko tätä kukaan, enkä ole vielä edes aloittanut. Juuri tälläisiä asioita minä aion tutkia. Vuorovaikutusta ja sosiaalisia yhteisöjä tai jotain sinne päin.

Lähdemateriaalia on löytynyt jo hyvin pinnallisella haulla yllättävän paljon. Blogeja on ihan parin viime vuoden aikana tutkittu melko runsaasti eri näkökulmista. En usko että minun pieni tutkimukseni tulee olemaan mitenkään mullistava, mutta ei sen tarvitse ollakaan. Minun tavoitteenani ei ole kerätä kunniaa tiedeyhteisössä vaan yksinkertaisesti valmistua.