Viimeistä viedään!

Hui, jostain syystä heräsin jo kuuden aikoihin, enkä saanut enää unta. Ei yhtään mun tapaista :)

Tänään lähtee viimeinen tutkittava blogi syyniin! Sitten voidaan laittaa piste empiirisen datan keruulle. Lähteetkin alkaa olla paketissa. Tämän viikon kun vielä painan gradua ja paria muuta koulujuttua, niin sitten voi hyvällä omallatunnolla jäädä joululomalle.

Ei mulla oikeastaan muuta sanottavaa olekaan. Pari viikkoa sitten meinasi tulla stressi (ja tulikin vähän) joka aiheutti muutamia levottomia öitä ja jonkin verran turhaa äksyilyä kotona (sori kulta!), mutta nyt tuntuu, että kaikki on niin hyvin paketissa kuin vaan voi olla. Tammikuussa sitten tutkimusdatan tulkinta ja armoton kirjoitusurakka.

Tutkimusongelma

Kävin sitten eilen esittelemässä tutkimussuunnitelmani seminaarissa. Ihan kivasti meni. Nyt kun olen tullut niin sanotusti kaapista ulos tämän tutkimukseni kanssa, niin olen valmis julkaisemaan täällä(kin) tutkimusongelmani.

*kröhöm*

"Millaisia sosiaalisia toimintoja blogeista voidaan tunnistaa ja miten tekniset suunnitteluratkaisut tukevat niitä?"

Fascinating, isn't it. Tiedemaailma keikkuu penkin reunalla henkeään pidätellen, mutta joutuu odottamaan ensi kevääseen saadakseen vastauksen tähän kysymykseen :)

Reikiä nolla!

Kävin hammaslääkärissä. Hyvinhän se meni, kun eivät mitään tehneet, mutta tammikuulle on varattu aika viisaudenhampaiden poistoon. Kolme niitä kaikenkaikkiaan poistetaan ja kaksi pitää leikata kun ovat pirulaiset ikenen alla. En viitsinyt kieltäytyäkään, kun sanoivat että se vaan vaikeutuu mitä vanhemmaksi odottaa. Reikiä oli sentään edelleen nolla! :) Nyt jos jollakin on kannustavia kertomuksia siitä, miten viisaudenhampaan poisto on ihan pikku juttu eikä satu ollenkaan, niin tervetuloa vaan. Kauhukertomukset voikin lähettää sitten ihan muille foorumeille...

Niin gradu? Joo eipä ole tullut siitä kirjoiteltua hetkeen. Torstaina on tutkimussuunnitelman esittely. Tutkittavista blogeista on läpikäytynä 13/20 eli aikataulussa ollaan. Ennen joululomalle siirtymistä pitäisi olla sitten nuo kaikki dokumentoituna.

Faktaa: Suurin postausten määrä kuukaudessa on ollut 56! Siis n. kaksi kertaa päivässä (eikä muuten olleet ihan lyhyitä tarinoita)! Joillakin riittää aikaa ja asiaa...

"Jos ois minusta kii koko viikko olis ohi ja kuopattu jo..."

Ei ole tullut kirjoitettua, kun en ole halunnut valittaa. Tämä viikko on ollut ihan käsittämättömän hikinen. Ja minä kun niin yleensä nautin joulun odotuksesta. Kaikki on nyt vaan niin kovin nihkeätä, koulu pakottaa hukkaamaan kaksi ihan hyvää työpäivää läsnäolopakolliseen istuntoon, josta ei ole mitään hyötyä, tavarat on kadoksissa, kotonakin on tullut riideltyä, ahdistaa, itkettää, väsyttää...

Ai mutta nythän minä juuri valitan vaikkei pitänyt. Lopetan heti. Katsotaan jos ensi viikko olisi aurinkoisempi.

PS. Musavisa: kenen/mistä biisistä otsikko on otettu. Eikä saa googlettaa ;)

PPS: Yks kiva juttu kuitenkin, sain tänään kutsun kaverin häihin! Vitsit, mitähän talvihäihin vois laittaa päälle...

Neuvot ja niiden antajat

Olen jo jonkin aikaa sitten tehnyt erään havainnon. Vaikka olisit omasta mielestäsi kuinka fiksu ja kykenevä tahansa, aina löytyy joku joka on sitä mieltä, että valinta x suistaa elämäsi helvettiin.

Mistäkö minä puhun?

Ala-asteella puhuttiin vaan yleisesti siitä, miten kannattaa tehdä läksyt ja saada hyviä numeroita. Näinhän se tietty on. Ylä-asteella sama meno jatkuu, mutta sitten pitäisi alkaa valita jatko-opiskelupaikkaa. Itse olin silloin vielä hieman epävarma omasta lukupäästäni (ja yliarvioin lukion vaativuutta aika isolla kädellä) ja satuin sanomaan ääneen harkitsevani myös ammatillista koulutusta. Oh the humanity! "Joo ihan kiva valinta jos haluat päätyä siivoojaksi, roskakuskiksi tai työttömäksi!" Tämä oli yleinen reaktio (nykyään ammatillisella koulutuksella varmaan työllistyy paremmin kuin monella muulla.) Yritin selittää, ettei se lukio mitenkään automaattisesti takaa työpaikkaa, mutta keskustelu päättyi yleiseen naureskeluun. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että luokaltamme yli puolet päätyi kaupunkimme ns. eliittilukioon (ja minä perässä).

Ei siinä, lukio oli minulle ehdottomasti oikea valinta. Viihdyin Lyseossa todella hyvin. Mutta ei mennyt kauaa kun oltiin taas valinnan edessä. Yhden kurssin jälkeen päätin vaihtaa lyhyeen matematiikkaan. "Joo ihan kiva, mutta muista sitten, että työnantajat katsovat ensimmäisenä onko sulla ollut pitkä matikka vai palikka-matikka. Eihän kukaan palkkaa ihmistä joka ei osaa laskea." Tällä kertaa valitsin ns. väärin (tosin valinta oli itselleni ainoa oikea. Minusta ei ole pyörittelemään yhtälöitä). Kyllä siitä sai toisinaan kuullakin, mutta samapa tuo. Sitä paitsi kummasti ne lyhyen matikan kurssitkin alkoivat täyttyä, mitä pidemmälle lukio eteni.

Uusi valintatilanne kuitenkin häämötti jo uhkaavasti. Lukio-leikin jälkeen pitäisi oikeasti päättää mitä haluaa isona tehdä. Ammattikorkeakouluhan ei (todellisuudessa) ollut edes vaihtoehto näillä käytävillä, vaikka opo sitä yrittikin puolustaa. Yliopistoon siis. Kysehän on vain siitä, mitkä pääsykoekirjat ostetaan ja mennäänkö valmennuskurssille vai ei. Niin paitsi humanistiset alat on tietenkin poissuljettuja sillä; "Sieltä valmistuu vaan työttömiä."

Löysin tietojenkäsittelytieteet abi-päiviltä ja innostuin kun huomasin, että tämäntyyppistä alaa voi lukea ilman matematiikkaakin (Mitä?!? Eihän ilman pitkää matematiikkaa pitänyt päästä edes yliopistoon!). Opiskelua oli jatkunut noin viikon kun törmäsin lukiotuttuun, joka oli päässyt opiskelemaan taloustieteelliseen. Iloisen ivallisesti hän tokaisi minulle: "Ai sä oot Tollilla! Voi sua, ehkä mä voin joskus ottaa sut säälistä mulle töihin kun olen rikas yritysjohtaja." Niinpä niin... Suuntautumisvaihtoehtokin on aivan väärä. Eihän digitaalisella medialla mitään tee. Pitää valita koodaus tai vähintään ohjelmistoliiketoiminta, eikä mitään tuollaista hömppää. "Eihän niille ole edes töitä!"

Tässä sitä kuitenkin ollaan, toistaiseksi hengissä kaikista valinnoista huolimatta. Ehdin jo miettiä olisiko maailma jotenkin järkiintynyt, kun kukaan ei ole (vielä) sanonut minulle siitä, miten teen graduni vain yliopistolle, enkä jollekin yritykselle joka maksaisi siitä ja sen jälkeen tarjoaisi vakipaikan ja työsuhdeauton. Mutta taisin nuolaista liian aikaisin. Pari päivää sitten minulle alleviivattiin aika selkeään sävyyn miten olen (jälleen) heittämässä elämäni hukkaan koska... KIRJOITAN GRADUNI SUOMEKSI! Herranen aika! Teen Suomessa tutkimusta suomalaisista blogeista ja kirjoitan sen suomeksi! Soittakaa ambulanssi! Sain kuulla eräältä yritysmaailman edustajalta, kuinka gradunsa suomeksi kirjoittavat ovat "näin rumasti sanottuna luusereita." Tähän perään minulta tivattiin miten aion selittää asian, kun minulta joskus työhaastattelussa kysytään, miksi en kirjoittanut englanniksi. Yritin siinä vikistä vastaan, ettei gradu tai ainakaan sen kieli ole mielestäni se ratkaiseva tekijä tulevassa työllistymisessäni (pitäisi varmaan alkaa jo suosiolla puhua tulevasta työttömyydestäni), jonka jälkeen minua informoitiin siitä, kuinka "tuo gradu on sinun koko tähänastinen elämäsi!" Eikä minulla ole kuulemma mitään näyttöä yhtään mistään, jos se on kirjoitettu suomeksi (ja btw ulkomaille on sitten ihan turha hakea töihin). Kielitaitoani en voi perustella esimerkiksi sillä, että olen viettänyt yhden kesän työskennellen USA:ssa ja matkustanut muutenkin runsaasti. Tai että graduni koko lähdemateriaali koostuu englanninkielisistä tieteellisistä teksteistä. Ei, kaikki on yhtä tyhjän kanssa jos kirjoitan suomeksi. Työttömyys here I come!

Anteeksi nyt vaan, mutta haistakaa kaikki *! Teillä on oikeus mielipiteeseenne ja minulla on oikeus tehdä niin kuin parhaaksi näen. Onkohan lama jättänyt vähän liiankin syviä jälkiä ihmisiin, vai mitä tämä jatkuvalla työttömyydellä uhkaileminen on? Joku voisi tehdä tästä kysymyksestä gradun (englanniksi).

Nyt palaan takaisin (suomenkielisen) gradututkimukseni pariin, joka toivottavasti antaa valmiuksia, kun suunnittelen tulevaisuuttani kortistossa ;)

Vaara ohi!

Hihii :) Jussikin (katsokaa edelliset kommentit) voi kömpiä esiin piilostaan. Ei minua enää tarvitse pelätä. Kävin eilen salilla ja vedin illalla vielä pienet itkuraivarit. Auttoi kummasti :)

Tänään kävin puolestani kampaajalla (haircut) ja nyt minulla on otsatukka. Huisia. Pienenä oli aina otsis kun äiti väkisin leikkasi, mutta sen jälkeen olen vältellyt kyseistä tyyliä. Nyt se näyttää kyllä aikas kivalta.

Niin gradu? Seminaariaika on nyt varattu tutkimussuunnitelman esittelemiseen. Maailma saa kuulla mahtavasta panoksestani tiedemaailman hyväksi 7.12.2006. Silloin voisin myös julkaista täällä sen lopullisen (?) tutkimusongelmani. Tämänhetkinenkin versio on lauseena niin pitkä, etten edes muista sitä ulkoa :D

Maailma näyttää erilaiselta otsatukan takaa...

Ärrinmurrin grr!!!

Nyt on ensimmäisen kerran semmoinen olo ettei jaksa. Eikä se oikeastaan johdu edes koko gradusta. Ärsyttää vaan kaikki. Nyt tulee mieleen kaikki typerät asiat mitä tutut ja tuntemattomat on ikinä sanoneet tai tehneet ja miettii miten niille haluais aukoa päätään. Tänään en pidä ihmisistä.

Eilen painiskelin myös ihan oikean graduun liittyvän ongelman kanssa. Jos kerran etsin blogeista sosiaalisia piirteitä, ne pitäisi varmaan jossain myös määritellä. No, selattuani tietokantoja, kirjastoa, tietosanakirjoja, en vaan löytänyt mitään asiallista lähdettä jossa määriteltäisiin esimerkiksi "sosiaalinen toiminta". Ainoa paikka mistä löysin (englannniksi) tosi hyvät määritelmät oli, tattadadaa, Wikipedia! Ja sitä ei voi käyttää. Hip hei, minulla olisi nyt hyvät määritelmät, pitäisi vain vielä löytää ne painettuna jonnekin. Argh!

Tutkittavia blogeja olen käynyt läpi kuusi ja nyt on seitsemäs menossa. Tämä on taas tämmöinen korkealentoinen elämänfilosofiarunoblogi. Sori vaan, mutta just nyt ei yhtään jaksais tuommoista juttua pilvenhattaroista ja lumen narskumisesta. Ei tänään. Joku vois kysyä miksen ota jotain muuta blogia käsittelyyn, mutta kun nyt aloitin jo tuon, niin en viitsi sitä enää jättää kesken. Menen vain myöhemmin sekaisin, kun en muista mihin jäin.

Tänään en pidä ihmisistä.

PS. Jos en viikonloppunakaan pidä ihmisistä, kannattaa ehkä harkita uudestaan sitä reissua Tornion Ikeaan. Kaveri oli käynyt siellä viime lauantaina ja jonottanut kassalle 4 TUNTIA!!!

Stressiä ilmassa?

Eilen illalla näkyi ensimmäisen kerran merkkejä pienestä stressistä. Nukkumaan mennessä ei tullut uni ja kouluasiat alkoi pyöriä päässä. Välillä nousee semmoinen ajatus, että entä jos tämä gradu jotenkin epäonnistuu. Entä jos siitä tulee ihan surkea? Teenköhän minä sitä tarpeeksi kovalla tahdilla? Entä jos...? Täytyy varmaan alkuviikosta olla yhteydessä ohjaajaan. Silloin ainakin tietää olevansa suunnilleen oikeilla raiteilla, jos ei tule mitään sanomista.

Lauantain yritän kuitenkin pyhittää laiskottelulle (ja ensimmäisten joulukoristeiden askartelulle!) Älkää huoliko, ei tässä olla muuttumassa neuleblogiksi, ainakaan vielä ;)

Viikon päästä olis sauma lähteä käymään Tornion Ikeassa. Vähän kyllä houkuttelis, en ole nimittäin koskaan (!) käynyt yhtään missään Ikeassa. Avomies sanoi, että kannattaa mennä, mutta kielsi ostamasta enempää tyynyjä :D

Taikauskoa?

Minun piti kirjoittaa siitä miten älyttömän hyvin minulla on kaikki asiat elämässä juuri tällä hetkellä. Nyt en enää viitsi. Pelkään että jotain kauheaa tapahtuu heti, jos uskaltaa (ääneen) olla onnellinen. Tämä on kai sitä syvään juurtunutta luterilaisuutta. Salamaa alkaa tulla taivaalta päin pläsiä heti jos rohkenee nousta nöyryyden alhosta. Katse lattiaan ja Jumala mielessä, niinhän se menee? Enkä minä edes ole kauhean uskonnollinen. Kai se syyllisyys tulee suomalaisilla ihan verenperinnössä...

Kunnon bloggaajanhan pitää muuten linkittää, mitä minä en ole juurikaan tehnyt. Kun nyt kerran Jumalasta tuli puhe, niin Saastainen huone on ehkä järjestyksessään toinen löytämäni blogi ja edelleen yksi suurimmista suosikeistani. Suosittelen kaikille!

Huomenna on vihdoin sen yhden ryhmätyön palautus. Minähän sen viimeistelen tottakai, mutta pääseepähän siitäkin sitten eroon! Tutkimussuunnitelma pitäisi viimeistellä niin voisi ilmoittautua seminaariin. Ja varata hammaslääkäri. Se on ollut ToDo-listalla jo pari kuukautta, mutta kun pelottaa. Nynny mikä nynny :)

(blogi)tutkijan elämää

Puolueettomuudessa, objektiivisuudessa ja satunnaisotannassa on se huono puoli, ettei voi valita mitä lukee. Kahlaan parhaillaan läpi blogia joka sisältää aivan jäääääärkyttävän pitkiä postauksia (kokonaisia esseitä) ja lisäksi niitä on paljon! Kaiken kukkuraksi tyyppi on sen sortin filosofi, että ainakin minulta menee osa jutuista ihan yli hiusrajan niin että hilse vaan pöllyää. Ehkä ymmärrykseen tarvitaan enemmän kuin "melkein-valmis" maisterintutkinto tai sitten olen väärän sortin maisteri ;)

Ei minulla muuta, jatkamme kaivauksia...

Blogitutkimus käynnistyi

Tällä viikolla olen aloitellut tutkimusta. Päädyin valikoimaan tutkittavat blogit blogilistan satunnaisnapilla. Tosin muutama kriteeri pitää täyttää että tulee hyväksytyksi otantaan. Koska luen tutkittavat blogit kokonaan läpi, tulee aloituksen osua vuodelle 2006. Vois olla vähän liikaa hommaa jos kaikki valitut ois kirjoittaneet aktiivisesti kolme vuotta. Blogin tulee olla enimmäkseen tekstiblogi eikä se saa olla julkisuudenhenkilön pitämä. Sitten vaan näpyttelin satunnaisnappulaa niin kauan, että sain 20 kriteereihin sopivaa blogia.

Tähän mennessä olen käynyt läpi kolme. Tein excelillä semmoisen hienon taulukon johon merkitsen mm. postausten ja kommenttien määrän ja kirjoittelen ylimääräisiä havaintoja. Erittäin suurella todennäköisyydellä kaikki otantaan osuneet blogit kuuluvat ns. "pitkään häntään" eli blogien enemmistöön joilla ei ole paljonkaan lukijoita.

Toistaiseksi, ei mitään mullistavia löytöjä ole tullut. Ensimmäisellä blogilla ei ollut yhtään kommenttia, joskin kirjoittaja toivoi lukijoita. Toinen keskittyi laittomien päihteiden puolustamiseen ja sai muutaman kannustavan kommentin. Kolmas oli vaihtariblogi jossa kaikki kommentoijat olivat kirjoittajan reaalimaailman kavereita.

Lisätuloksia odotellessa.

Ohjaajan valinnan vaikeus

Tutkimussuunnitelmaa viilataan. Pian koittaa se päivä kun julkistan tutkimusongelmani (ja se varmaan kiinnostaa kaikkia ihan älyttömästi ;) Hyvä fiilis koko gradusta tällä hetkellä.

Muutaman kaverin kanssa on ollut puhetta myös graduohjaajista. Olen tajunnut olevani todella onnekas kun minulla on niin mukava ja innostunut graduohjaaja. Hän vastaa kyselyihini nopeasti, antaa selkeää palautetta/parannusehdotuksia ja vaikuttaa muutenkin olevan kiinnostunut siitä miten homma etenee. Monilla tuntuu olevan vaikeuksia ylipäätään saada graduohjaajaa. Ensin lähetetään sähköpostia laitoksen nettisivuilla merkitylle henkilölle (joka vastaa tietyn aihepiirin graduista) ja kuukauden päästä tulee vastaus jonka keskeinen sisältö on "kysy joltain muulta." Näitä tarinoita olen nyt kuullut useammalta henkilöltä.

Lisäksi iso osa opiskelijoista, jotka ovat käyneet graduseminaareissa haluavat vältellä erästä tiettyä ohjaajaa. Olen kuullut useammalta hänen ohjauksessaan gradun tehneeltä henkilöltä, että ohjaus/kiinnostus on suorastaan olematonta. Lisäksi hänellä on tapana suorastaan haukkua suojattinsa tekele siinä vaiheessa kun se esitellään seminaarissa. Haukunnan kohteena on ollut mm. niinkin keskeinen asia kuin tutkimusmenetelmä. Hyvä graduohjaaja kertoisi jo ensi metreillä mikäli on sitä mieltä, ettei jokin tutkimusmenetelmä sovellu tapauksen käsittelyyn. Ei kiitos. Harmillista vaan, että tämän henkilön poistaminen ohjaajavaihtoehdoista karsii myös yhden (minun mielestäni) mielenkiintoisimmista aihepiireistä.

Joka tapauksessa olen erittäin onnellinen graduohjaajastani ja siitä miten asiat nyt rullaavat.

Koko viikonloppu naurettiin tälle. Ehkä maailman suloisin video :D

Liltie proudly presents: Tutkimussuunnitelma!

Jes! Jes! Jes! Sain tutkimussuunnitelman tehtyä. Alkuviikon kankeus alkaa haihtua ja alan taas päästä vauhtiin. Yllättäen olen nyt parina päivänä jäänyt kotiin tekemään hommia ja saanut paljon enemmän aikaan kuin yliopistolla. Aika hassua, luulisi että kotona on enemmän häiriötekijöitä.

Lähetin tutkimussuunnitelman ohjaajalle ja odottelen palautetta. Jos suunnitelma on ok, niin pitää sitten varata seminaariaika. Hui! Siinä vaiheessa voin raottaa lukijoillekin vähän tarkemmin tutkimussuunnitelman sisältöä, esim. sitä millä perusteella valitsen tutkittavat blogit ja mitä asioita tulen tarkkailemaan. Tutkittavien blogien nimiä en kuitenkaan julkaise, sillä a) se saattaisi vaikuttaa bloginpitäjien käyttäytymiseen ja kirjoituksiin b) en ole varma julkaisenko blogien nimiä edes itse tutkimuksessa, sillä kuten aiemmin kerroin, ihmiset saattavat loukkaantua jos heidän kirjoituksiaan tutkitaan "ilman lupaa" vaikka ne ovatkin kaikkien nähtävillä netissä. Täytyy tuota eettistä puolta vielä miettiä myöhemmin lisää, kun aloittaa varsinaisen kirjoitustyön.

Olen harkinnut ajoittain myös kyselyn tekemistä, mutta se on toistaiseksi vasta harkinta asteella. En tiedä olisivatko bloggaajat halukkaita osallistumaan kyselyyn. Olisikohan epäeettistä alkaa levittää meemiä jossa kysellään blogitottumuksista, eikä kertoa mihin tulokset päätyvät? ;) Joo joo, vitsi vitsi. Mutta käsi ylös kuinka moni vastaisi jos tekisin kyselyn bloggaamisesta. Kysymyksenä voisi olla esim. "Oletko koskaan tavannut oikeassa elämässä ihmistä johon olet tutustunut blogin kautta?"

No, jätetään tuo kyselyhomma vielä hautumaan. Pääasia että orastava ahdistus saatiin tukahdutettua ja hommat taas rullaamaan!

Ahdistusta havaittavissa?

Pientä levottomuutta on ilmassa. Vähitellen alan taas päästä käsiksi hommiin, mutta jostain syystä se tuntuu vaikealta. Poukkoilen vähän asiasta toiseen enkä oikein osaa keskittyä.

Eilinen palautekeskustelu meni ihan kivasti. Ei me sentään mitään positiivista kuultu taaskaan (voileipä-malli ihmiset!), muuta kuin "On tämä jo parempi kuin viimeksi, mutta..." Äänensävy ei kuitenkaan ollut niin tyly kuin edellisellä kerralla. Pahin tylyttäjä oli tosin (onneksi) poissa ja hyvä niin. Opettajille pitäisi myös välillä muistuttaa siitä, kuinka monta opintoviikkoa/pistettä kurssista saa. Ihan oikeasti, ei kahden opintoviikon takia kannata venyä ihan äärettömiin, kun on tähdellisempiäkin kursseja, niin kuin nyt vaikka tämä gradu. Ja minun organisoitavaksi ne parannukset jää kuitenkin. Onneksi koko roska esitetään muutaman viikon päästä ja pääsen vihdoin tuosta ryhmästä eroon.

Mutta gradu oi gradu. Miksi sen suunnitelman tekeminen on niin vaikeaa? Ehkä minua pelottaa sen esittäminen. Sitten se on julkista ja kaikki saa vapaasti lytätä aihetta ja tutkimusmenetelmää ja lähteitä. Telkkarin katsominenkin tuntui eilen tuskaiselta, kun siellä puhuttiin ilmastonmuutoksesta. Aina kun joku sanoi jotain, ajattelin: "Kuinkahan monesta lähteestä se on tarkistanut tuon asian? Pitäisikö minun tarkistaa ennen kuin uskon?" Voihan tiede ja kyseenalaistaminen!

Minulla on tällä hetkellä n. 40 lähdettä. Tuntuu koko ajan että lisää pitäisi haalia. Lisää perusteluja, lisää viitekehystä, lisää tietoa, lisää tutkijoita, lisää, lisää, lisää, lisää, lisää...

Alkujähmeyttä ilmassa

Eilen oli Bloggerin kanssa jotain häikkää, niin piti julkaista tuo edellinen postaus vasta tänään.

Nyt on tosiaan sitten paluu siihen (surullisen?)kuuluisaan arkeen. Hieman on keskittymisvaikeuksia. Kai se on ihan normaalia, että kestää hetki päästä taas kunnolla sisälle siihen mitä oli tekemässä.

Tänään on toinen palautekeskustelu siitä ryhmätyöstä mitä aiemmin kirosin. Näin siitä untakin! Taitaa jännittää... Vaikka ihan sama, en minä ala sitä uudestaan kirjoittamaan. Viilausta on aikaa tehdä kaksi viikkoa ja se on ihan ok, mutta jos ne sanoo, että puolet tekstistä on ihan kukkua niin pitäkööt tunkkinsa. Tulkoot huonompi arvosana, minulla on muutakin tekemistä kuin hinkata tuota artikkelia edestakaisin. Joku voisi sanoa, että minulla on huono asenne, mutta itse sanon, että tämä on helkutin paljon parempi asenne kuin se hikariluonne joka vei minut melkein hermoromahduksen partaalle nuorempana. Opokin sanoi ysiluokalla että saan vatsahaavan ennen kuin ehdin kolmekymppiseksi jos en hellitä. Onneksi hellitin :)

Aihevalintoja

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka tarkkaan ihmiset miettivät mitä bloggaavat? Onko ajatuksena: "Ensi kerralla kirjoitan aiheesta x" vai "Mistähän sitä nyt kertoisi... Ai niin, tänään tapahtui jotain hauskaa!"

Itsellä tuntuu joskus olevan vaikeuksia kirjoittaa. Toisin sanoen tuntuu, ettei ole mitään kirjoittamisen arvoista sanottavaa. Sitten kun jotain keksii ja pääsee vauhtiin, alkaa tajunta syöttämään kaikkea muutakin asiaa. Joskus lisään ne postiin, joskus ajattelen kirjoittavani siitä ensi kerralla ja sitten unohdan yleensä koko jutun. Tulee mietittyä myös sitä, kuinka paljon aiheen vierestä haluaa kirjoittaa. Siis esimerkiksi kun minulla nyt aiheena on gradu (ja blogit), niin kuinka paljon kirjoitan tuosta etelänmatkastani? Tutkimukset tuntuvat kyllä tukevan havaintoa, että suurin osa bloggaajista kirjoittaa myös varsinaisen aiheensa vierestä. Ja itsehän sen rajauksen tekee. Ehkä minua edelleen vähän ujostuttaa kirjoittaa. Ajattelen ehkä liikaa lukijoita. Pelkään, että jos kirjoitan jotain tylsää, niin sitten kukaan ei jaksa enää lukea, enkä kirjoita ollenkaan, milloin ainakaan kukaan ei lue. Hankalaa :) Pitäisi vaan relata. Minun bloginihan tämä on.

Ai niin, Johanna kyseli tuolla aiemmissa kommenteissa vinkkejä blogitutkimuksen ja kasvatustieteiden yhdistämiseen. Muistan törmänneeni ainakin muutamaan artikkeliin, jotka käsittelivät blogien käyttämistä opetustarkoituksessa. Voisiko tuosta aiheesta saada irti jotain? En nyt tietenkään muista kenen tutkimuksia ne oli, oon lukenu jo niin paljon juttuja...

Huomenna odottaa taas paluu arkeen ja tutkimuksen pariin.

Lomalta paluu

Täällä ollaan taas. Lähes 30:nen celsiuksen lämpötilan pudotukseenkin alkaa jo tottua. Hassulta tuntui, kun lähtiessä oli vielä suht lämmin syksy ja tullessa olikin jo lumet maassa. On ne lentokoneet piru vie nopeita (lakkokaan ei ehtinyt meille vaikuttaa). Aamulla katselee auringonnousua Atlantin aalloissa kelluen (oli muuten hieno) ja illalla saakin jo sovitella talvikenkiä (onneksi ostin uudet jo ennen matkaa. Tennareilla on tyly kahlata hangessa).

Päätin antaa itselleni armonaikaa maanataihin asti (tulin keskiviikko-iltana), kunnes jatkan taas gradun parissa. Ensi viikolla viimeistelen tutkimussuunnitelman ja yritän kerätä rohkeutta siihen, että ilmoittautuisin myös esittelemään sen.

Pari päivää on mennyt jo siihen, että on lukenut kaikki nettijutut mitä tulee seurattua. En sentään niin addikti ole, että olisin jaksanut lomalla roikkua hotellin kolikolla toimivalla koneella (1€/15 min). Sisko siellä tais istua tunnin jos toisenkin. En myöskään saanut tuhlattua oikeastaan ollenkaan rahaa. Ostin yhden kaulakorun ja pari tuliaista. Keskityin enemmän ottamaan valokuvia. Olen yrittänyt kehittää viime aikoina itseäni tuossa lajissa. Yliopiston valokuvakerho vaan on sen verran elitistinen (sori vaan) ettei ne ota digikuvaajia. Kyllä minä ymmärrän, että on varmasti hienoa kehittää omia kuvia pimiössä, enkä soisi senkään taidon katoavan, mutta come on! Miksei uudet ja vanhat teknologiat voisi elää rinnakkain? Yhtälailla sitä voisi yhdessä harjoittella sommittelua ja valaistusta ym. No, olen opetellut itsekseni, luottaen ihan omaan taiteelliseen silmääni.

Meni vähän aiheen vierestä (mutta eikös ne blogit yleensäkin ;) Kiva kuitenkin olla taas kotona.

Loma

Blogi (ja gradu) hiljenee viikoksi, kun omistaja suuntaa etelän aurinkoon. Voikaa hyvin ja pukeutukaa lämpimästi, ettei tule syysflunssaa :)

Lankesin

Tällä viikolla gradututkimus ei ole kauheasti edennyt. Olen minä sentään kirjoitellut tutkimussuunnitelmaa.

Pieni katsaus yliopistourani alkuvaiheisiin (noin niin kuin alkoholinkäytön kannalta). Aloitin vuonna 2001. Kaksi ensimmäistä vuotta minut pystyi bongaamaan melkein jokaisista bilekuvista mitä oman killan bileistä oli otettu ja välillä vähän muidenkin. Kolmantena vuonna aloin jo vähän hiljentää, mutta silti vauhtia riitti ihan tarpeeksi. Sitten tuli kyllästyminen. Ei enää huvittanut. Naamat alkoivat vaihtua, uusia fukseja tuli eikä niihin enää tutustunut, kohta tuli semmoinen olo että vois keksiä jotain muuta. Minusta tuli vanha. Kaikki yliopistobileet on viikolla enkä minä enää jaksa siellä riekkua. En oikeastaan vaikka olisi viikonloppunakin. Baarissa käyminen ei ole enää niin siistiä, että sitä viitsisi tehdä ihan vain päästäkseen baariin. Nykyään olen valikoiva ja käyn valikoitujen kavereiden kanssa lähinnä yhdessä paikassa, mikä soittaa sitä musiikkia mistä oikeasti pidän.

Miten tämä kaikki liittyy mihinkään? Noh... Minun poikaystäväni/avomieheni on nyt fuksi. Hän aloitti juuri toisen tutkinnon suorittamisen (edellinen on ammattikorkeasta). Hänellä on innokkaita nuoria fuksikavereita. Lähdin keskiviikkona mukaan illanviettoon. Oli kivaa. Oli sovittu että mennään kotiin kun muut lähtee baariin. Joo niinhän se aina menee. Kun toinen innostuu niin en vaan jaksanut enää olla se joka nykyään syö terveellisesti ja elää kaikinpuolin säntillistä elämää. Ja kun se kuuluisa Onnelakin, jota kaikki niin hehkuttaa, on jäänyt näkemättä, niin päätin sitten, että kyllä tämä tätikin vielä jaksaa heilua. P-kele, antaa tulla vaan. I let my hair down. Kirjaimellisesti. Avasin ponnarin, avarsin kaula-aukkoa ja lisäsin huulipunaa. Sitten mentiin. Oli tequilaa. Oli tanssia. Kaikkea mitä yleensäkin.

Mitä jäi käteen? Onnela ei ollut sen ihmeellisempi paikka kuin muutkaan vastaavat ketkutusmestat. Kyllä citysinkut parin vuoden sisään keksivät taas uuden paikan johon sipsuttaa mustissa saappaissaan. Aamulla oli paha olo. Nuorempana krapulatkin oli hauskempia, kun soitteli vaan ympäriinsä ja päivitti illan tapahtumia. Mies kyseli miksi päästin hänet lähtemään. Torstai menikin sitten ihan makoillessa. Yritän tänään tehdä vähän extrahommia korvaukseksi.

Minä: "Hei, olen Liltie, 24-v ja kyllästynyt baareihin"
Ryhmä: "Hei Liltie!"

Top-40 (jatkoa edelliseen)

Blogilistan Top-40 -blogien sukupuolijakauma

Miehet: 9
Naiset: 24
Muut: 7

Naisten 24:stä 10 oli neuleblogeja.

Tasa-arvoiset bloggaajat?

Luin juuri (Amerikkalaisen) tutkimuksen, joka käsitteli sukupuolijakaumaa Blogistaniassa. Artikkelin mukaan suosituimpien, eli päiväkirjatyyppisten blogien kirjoittajista enemmistö on naisia ja teinityttöjä, kun taas miehet suosivat filtter-blogeja sekä k(nowledge)-logeja. Eli naiset kirjoittaa tunteistaan, miehet linkittää ja käsittelevät uutisia. No ei siinä mitään.

Asia joka pysäytti minut, oli väittämä, jonka mukaan miesten blogit saavat enemmän julkisuutta ja sijoittuvat korkeammalle erilaisilla top-listoilla. Tutkijat kävivät läpi muutaman kuukauden ajalta ei-tieteellisiä mainstream lehtiä, joissa oli käsitelty bloggaamista. Tämän (melko suppean) otannan mukaan n. 80% artikkeleissa mainituista blogeista oli miesten pitämiä. Kerrottiin myös, että perinteisesti miesten kirjoituksia arvostetaan enemmän kuin naisten ja sen takia suurin osa ns. A-listalaisista (eli suosituimmista blogeista) on miesten ylläpitämiä. Tätä en suostunut suoraan nielemään ja tein nopean otannan blogilista.fi:ssä.

Top-10 blogit:
Miehiä: 4
Naisia: 2
Muut (useita kirjoittajia tai ei tietoa sukupuolesta): 4

Top-20 blogit:
Miehiä: 6
Naisia:10
Muut (useita kirjoittajia tai ei tietoa sukupuolesta): 4

Tämän mukaan Suomi on blogien suhteen paljon tasa-arvoisempi maa kuin USA. Aivan terävimmässä kärjessä miehiä on niukasti enemmän kuin naisia, mutta kun laajennetaan otanta 20:een naiset menevät jo ohi. Ehkä teen vielä joskus paremmalla ajalle otannan top-100:sta.

Joka tapauksessa tästä tuli hyvä mieli. Onnistuin olemaan perustellusti eri mieltä tutkimuksen kanssa ja samalla osoittamaan, että Suomessa ihminen voi tulla kuulluksi sukupuolesta riippumatta :)

PS. Yksi syy siihen miksi Amerikassa miesten pitämät blogit saavat julkisuutta, voi olla myös se, että ns. sota-blogit ovat herättäneet siellä suhteellisen paljon kohua ja niiden pitäjät ovat lähes poikkeuksetta miehiä (eli Irakiin lähetettyjä sotilaita).

Lähdekritiikkiä

Lähteitä, lähteitä ja vielä lisää lähteitä. Lähteiden lähdeluettelosta löytyy uusia lähteitä. Välillä tuntuu, että noihin hukkuu ja miten ne ehtii kaikki lukea. Pitäisi itseasiassa koota noita johonkin yhteen ja laskea paljonko niitä tällä hetkellä on. Nykyisessä muodossaan lähteet ovat paperinivaskoina ympäri kämppää ja osa vielä printtaamatta koneella.

Mutta se vasta ärsyttääkin, kun löytää mukamas hyvän lähteen vaikkapa artikkelin lähdeluettelosta ja sitten sitä ei ole missään saatavilla muuta kuin dollareita vastaan. Grrrr, mokomat kapitalistiset pseudotieteilijät. No, kai sitä on tutkijankin saatava makkaraa leivän päälle...

Lupaan aloittaa tutkimussuunnitelman kirjoittamisen ensi viikolla. Tämän viikon piileskelen vielä tulostepinon alla.

Itsesensuuri

Tuon edellisen postin alkuosan olin kirjoittanut jo aiemmin, kun tämä mainittu väliarviointi tapahtui. Päätin kuitenkin jättää sen julkaisematta. Aamupäivällä alkoi taas keittää kun projektiryhmä perui ja teki sittenkin mieli vaahdota ja jatkoin kirjoitusta. Nyt hetkeä myöhemmin mietin taas oliko reaktioni ylimitoitettu.

On paljon helpompaa meuhkata jostain asiasta suullisesti. Silloin vastaanottaja yleensä tajuaa (ainakin jos on tuttu) mikä osa tilityksestä on vain esimerkiksi stressiä ja väsymystä. Kirjoitettu teksti on kuitenkin vahvempaa. Eräs televisio-ohjelmien tekstittäjäkin sanoi, ettei käännä läheskään kaikkia kirosanoja, sillä ne voimistuvat entisestään kirjoitetussa muodossa.

Aloittelevan bloggaajan voi olla vaarallista avautua. Lukijat eivät tunne uutta kirjoittajaa juuri ollenkaan ja muodostavat mielipiteensä niiden tekstien perusteella mitä saatavissa on. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon bloggaajat sensuroivat omia kirjoituksiaan, ei yksityisyyden takia, vaan siksi etteivät halua antaa itsestään huonoa kuvaa. Toisaalta ehkä lukijoita kiinnostaa lukea ihmisten pimeistä puolista. Ehkä meuhkaamisella saa jopa lisää lukijoita. Katsotaan.

Akateemista avautumista

Tämä kirjoitus ei nyt liity graduun. Syy siihen on se etten ehdi ajatella gradua kun pitää hoitaa yhtä toista koulutyötä. Se on ryhmätyö. Tähän mennessä olen ainoa joka on kirjoittanut siihen riviäkään. Siitä oli myös väliarvostelu. Työ murskattiin. Neljä yliopiston työntekijää (en tiedä niitten arvonimiä, mitä lie) istui rivissä ja etenkin yksi mollasi minkä kerkesi. Tuntui vähän ikävältä perustella esim. lähdevalintoja muka ryhmässä tehtyinä päätöksinä, kun tosiasiassa olin ainoa joka oli kyseiset lähteet edes lukenut.

Joillain lehtoreilla ym. on sellainen v-mäinen tapa antaa vain negatiivista palautetta, koska tiedeyhteisöön kuuluu toisten työn kyseenalaistaminen. Kaikki pitää perustella. OK, ymmärrän, mutta me emme ole tässä tekemässä mitään mullistavaa tieteellistä tutkimusta, vaan yksinkertaista kurssityötä josta saa opintoviikkoja/pisteitä. Oletteko koskaan kuulleet "voileipämallista" jossa ensin kerrotaan jotain positiivistä, sitten annetaan kritiikki ja lopuksi vielä sanotaan jotain positiivistä? En vaan millään usko ettei siinä meidän työssä ollut YHTÄÄN mitään hyvää. Sen sijaan meille sanottiin "En ymmärrä miksi kukaan haluaisi lukea tätä teidän artikkelianne." Joo en minäkään. Ei minua kiinnosta itsekään lukea sitä. Koulussa nyt vaan joutuu välillä tekemään asioita koska on pakko. Luuliko se että me oikeasti kirjoitettiin se ihan huviksemme tai saadaksemme glooriaa tiedeyhteisössä.

Yliopistoilla on aina muutamia tyyppejä, jotka ei oo koskaan olleet oikeissa töissä vaan jääneet tänne pyörimään kahdeksikymmeneksi vuodeksi opettamaan ja tutkimaan. Jossain vaiheessa niillä on hävinnyt kosketus reaalimaailmaan. Niitä ei kiinnosta muu kuin omat ja kaverien väitöskirjat ja ne kuvittelee että kaikkien unelma-ammatti on joku tutkija.

Ei mua muuten niin ottais päähän, mutta taas vaan muu ryhmä perui tapaamisen jossa ois tehty tuota eteenpäin (seuraava versio pitäis olla parin viikon päästä valmis) On se kun eka ei vastata sähköposteihin, missä yrittää ehdottaa aikoja ja sitten ilmoitetaan edellisenä iltana, että ei tulla. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Kai minä sitten kirjoitan sen yksin. No sain minä soittamalla yhden ryhmäläisen huomenna tulemaan mun kanssa tekemään. Ehkä hylkäänkin sähköpostit ja alan soitella niin kaikkien on pakko ottaa kantaa.

PS. En minä yleensä ole tällainen päsmäröijä. Haluan vaan saada tämänkin kurssin suoritettua nyt kunnialla pois, niin että voi sitten edelleen kuvitella valmistuvansa keväällä. Ja kai sitä omassa blogissaan saa avautua miten haluaa :D (Taas minä ajattelen mitä lukijat ajattelevat... Merkillepantavaa!)

Blogihistoriani

Myönnetään, en ole pitkän linjan bloggaaja. Itse asiassa tutustuin blogeihin ensi kerran lukemalla juurikin sen Hesarin kuukausiliitteen jutun. Juttu oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta ei vielä ajanut minua hakemaan blogeja netistä.

Ensimmäinen lukemani blogi oli Ihan Kiva Elämä jonne ajauduin Ihan Itse -palstan kautta. En voi kuitenkaan sanoa koukuttuneeni vielä silloin(kaan) enkä oikeastaan ajatellut lukevani blogia.

Viime keväänä minun piti tehdä kirjallisuuskatsaus eräälle kurssille. Aiheet tulivat tiettyy kellon aikaan nettiin ja tietenkin oli kauhea hoppu selata ne läpi ja syöksyä ilmoittamaan kurssin keskustelupalstalle oma varauksensa, ettei joutuisi kirjoittamaan mistään ällötylsästä jutusta. Listalla näin ehkä vilaukselta sanat "blogit" ja "sosiaalinen", muistin kuukausiliitteen jutun ja syöksyin kirjoittamaan: "Minä varaan blogit!" Mukavaa tämä koulunkäynti ;)

Aiheen varattuani iski tietenkin jälkipaniikki. Toiminko liian hätäisesti? Kuukausiliite ei kelpaa lähteeksi. Löytyyköhän tuosta aiheesta mitään tieteellistä tutkimusta? Huoli osoittautui turhaksi. Tutkimusta löytyi ihan kivasti (nykyään on löytynyt vielä enemmän) ja 15 sivua syntyi kohtuullisen kivuttomasti.

Vielä kirjoittaessanikaan en oikeasti vieraillut blogeissa, mutta tiesin niistä aika paljon tieteellisestä näkökulmasta. Kesän aikana kypsyi ajatus laajentaa aihetta graduksi. Kun kesätyöni päättyi elokuun alussa ja pääsin aloittamaan myöhäisen kesälomani, SILLOIN minä koukutuin blogeihin. Löysin blogilistan ja kummasti se suosikkiblogien lista tuntuu vain kasvavan koko ajan. Nykyään blogilista kuuluu päivittäisiin rutiineihin siinä missä sähköpostitkin.

Tuosta oli enää lyhyt askel oman blogin luomiseen, joka tuntuu samoin luikertelevan pikkuhiljaa rutiinitoimintojen joukkoon :)

Tutkimusongelman pyörittelyä

Marri esitti kommenteissani kysymyksen, tutkinko blogeja vai niiden kirjoittajia. Piti oikein pysähtyä miettimään tuota asiaa.

Alustavan graduotsikon voisin nyt ilmoittaa olevan "Blogit sosiaalisena toimintana". Lopullinen tutkimusongelma muotoutuu vielä, mutta monenlaisia pienia osaongelmia olen jo kehitellyt:

-Millainen on lukijan ja kirjoittajan suhde?
-Miten lukijat vaikuttavat kirjoittajaan?
-Onko lukijan ja kirjoittajan välillä todellista vuorovaikutusta?
-Muodostuuko kirjoittajista yhteisöjä?

Kysymykseen vastaisin ehkä tutkivani bloggaajia siinä mielessä, miten he käyttävät blogia sosiaalisen kanssakäymisen välineenä (jos käyttävät). En siis varsinaisesti tutki esim. sitä millaiset ihmiset alkavat pitää blogia, vaan sitä mitä he sillä tekevät ja miten se vaikuttaa heidän sosiaaliseen elämäänsä (jos vaikuttaa).

En luultavastikaan tule tekemään mitään erityisiä tilastoja tai linkityskaavioita (niitä sitäpaitsi löytyy muutenkin), saatika sitten kehitä jotain linkinjäljitysalgoritmia (again, been done), vaan valitsen muutaman blogin, jota tarkastelen lähemmin ja vertaan sitten tutkimusaineistoon.

Tämä kaikki kuulostaa itsestänikin kovin rönsyilevältä, mutta tutkimusprosessi on vielä kesken. Löydän jatkuvasti uusia lähdeartikkeleita, joita sitten printtailen ja lueskelen (Huom, kaksi sivua paperille molemmin puolin! Eli kulutan niin vähän paperia kuin mahdollista) muistiinpanoja tehden. Samalla hion koko ajan mielessäni rajausta ja tutkimusongelmaa.

Kiitos muuten kaikille kommentoijille! Olen todella ilahtunut ja yllättynytkin siitä, miten olette kertoneet omista bloggauskokemuksistanne pohtimiini kysymyksiin liittyen. Toivottamasti sama jatkuu ja muutkin rohkaistuvat jakamaan ajatuksiaan aiheesta.

Bloggaaminen on huippua :)

Yksityisyyden varjelu analysoinnilta

Mietin pitkään kirjoittaisinko etunimelläni vai nimimerkillä. Viime hetkellä päädyin nimimerkkiin. En oikeastaan itsekään tiedä miksi. Luultavasti ne jotka minut tuntevat, tunnistavat minut joka tapauksessa. Ei tietojenkäsittelyä sitä paitsi niin moni tyttö opiskele muutenkaan. Kyllä minut pystyy helposti jäljittämään kun tietää kaupungin, opiskelupaikan ja graduaiheen. Mutta kuitenkin omalla nimellä kirjoittaminen arvelutti. Ehkä olen kuitenkin mieluummin ylivarovainen kuin aliarvioin juttujeni julkisuuden.

Yllättäen tämä on myös yksi tutkimistani asioista. Kirjoittavatko ihmiset koko nimellä, etunimellä vai nimimerkillä ja miksi? Toiset ovat kuten minä, nimimerkistä huolimatta jäljitettävissä, toiset taas välttävät kaikkea mikä saattaisi johtaa tunnistamiseen. Sitten on tietysti ne jotka julkaisevat reippaasti koko nimensä ja lahjoittavat vielä perhekuvat kaupanpäälle.

Yhdessä lähdeartikkelissa bloggaajia oli pyydetty osallistumaan tutkimukseen ja osa oli kieltäytynyt koska he "eivät halunneet, että joku tutkii ja analysoi heidän henkilökohtaisia ajatuksiaan." Tämä oli mielestäni hämmästyttävä kommentti. Onko ihmisillä jonkinlainen harhakuva blogien julkisuudesta? Siinä vaiheessa kun kirjoittaa julkisesti internetissä, on todellakin ihan kaikkien analysoitavissa. Tutkijan kannalta on toisaalta herkullista lukea blogeja tutkimusmielessä, koska lukemisesta ei halutessaan tarvitse jättää mitään jälkiä. Graduni tulee luultavasti sisältämään lähemmän case-tutkimuksen muutamasta valikoidusta blogista. Lopullisia päätöksiä en ole tehnyt, mutta en myöskään ole ollenkaan varma haluanko julkaista tarkempaan syyniin joutuneiden blogien nimiä. Ehkä pelkään samanlaista säikähdysreaktiota tai yleistä lynkkausta.

Nimimerkkini keksin muuten eräästä Final Fantasy-pelistä, jossa Liltiet ovat pieni, mutta äksy heimo. Määritelmät jotka ainakin poikaystäväni mielestä sopivat minuun paremmin kuin hyvin ;)

Iiik!!!

Minulla on lukijoita!!! Ja blogilistan mukaan jopa neljä tilaajaa! Suorastaan kiljahdin kun näin nuo iloiset lukemat. Piti oikein ottaa screenshot todisteeksi. Älytöntä. Miksi tunnen tällaista riemua siitä, että jotakuta tuntematonta ihmistä kiinnostaa minun gradujaaritteluni. Tai ehkä juuri siksi. Jotain kiinnostaa minun tutkimukseni/ajatukseni/kirjoitustyylini. Jos blogini nimi olisi "Opiskelijatytön seksifantasiat" niin sehän olisi ihan toinen juttu, mutta että gradu.

Yksi osa tutkimuksestani liittyy siihen, miten lukijat vaikuttajat bloggaajaan, vai vaikuttavatko ollenkaan. Näköjään vaikuttavat ja paljon! Olenhan minä tästä lukenut, mutta heti kun näin todisteita siitä, että tätä lukee joku muukin kuin äiti (joka ei luultavasti osaa edes tulla tänne blogilistan kautta, eikä siksi tule lasketuksi muutenkaan), tunsin pakottavaa tarvetta, suorastaan velvollisuutta, kirjoitaa. En ajatellut tunteen olevan näin voimakas. En halua pettää lukijoitani ja menettää saavutettuja tilaajia (Nyt tietysti kaikki tilaajat rientävät perumaan tilauksensa vain aiheuttaakseen minulle päänvaivaa. Muistakaa kuitenkin että tilaajaedut ovat aina paremmat kuin irtonumeron ostajan ;) )

Mahtavaa! Graduahdistus tällä hetkellä: 0 (nolla).

Blogi listalle

No niin, blogi on nyt ilmoitettu myös blogilistalle.

Blogin pitäminen herättää minussa mielenkiintoisia ajatuksia, noin niin kuin tutkimusmielessä. Tähän asti olen vain lukenut tieteellisiä artikkeleita bloggaajien mielenliikkeistä, nyt olen itse sellainen. Päällimmäisenä ajatuksena on koko ajan lukijat. Kannattaako minun kirjoittaa jos ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa? Pitäisikö odottaa, että täällä on jotain luettavaa ennen kuin ilmoitan itseni blogilistalle? Toisin sanoen mietin mitä lukijani minusta ajattelevat, vaikkei minulla tiettävästi ole niitä vielä yhtäkään. Tutkijan näkökulmasta tämä on mielenkiintoista, henkilökohtaisesta näkökulmasta hieman hämmentävää.

En ole pariin päivää ehtinyt tehdä mitään graduun liittyen, kun on ollut vähän muita kouluhommia. Sain kuitenkin ilokseni huomata muutama päivä sitten, että kurssi jonka suorittaminen on roikkunut minulla jo pari vuotta (aihe on vaan niiiiiin tylsä, kuin myös toteutus) tulikin pakolliseksi vasta 2002 ja minä aloitin opintoni 2001 eli *wiuh* se lensi ikkunasta ulos. Yksi homma vähemmän. Opintoviikkoja taitaa kertyä juurikin se tarvittava määrä, mutta ei kauheasti ylimääräisiä. Eipä siinä mitään. Uskon että on kuitenkin tärkeämpää valmistua, kun jäädä vielä palloilemaan vuodeksi ja haalimaan lisää kursseja.

Jos kaikki menee suunnitellusti, minusta tulee ensi kevääseen mennessä maisteri, tuottava osa yhteiskuntaa ja mahdollisesti aikuinen.

Tästä se lähtee...

Graduohjaajan kanssa on pidetty ensimmäinen palaveri. Aihe on päätetty, tutkimusongelma puuttuu. Tällä hetkellä päivät täyttyvät lähdemateriaalin etsinnästä ja läpikäynnistä.

Graduni tulee siis käsittelemään blogeja. Tarkennan joskus sitten kun varsinainen tutkimusongelma muotoutuu, vaikka tiedänkin jo päässäni melko hyvin mitä haluan tutkia.

Mutta mitä on blogitutkija ilman omaa blogia? Ja pakkohan alustaksi on valita silloin myös Blogger. Tässä se siis on; minun ikioma blogini. Tällä hetkellä epäilyttää, että kiinnostaakohan tälläinen ketään, mutta eihän se toisaalta ole (täysin) blogin tarkoituskaan. Huomatkaa, heti aloin miettiä, että lukeeko tätä kukaan, enkä ole vielä edes aloittanut. Juuri tälläisiä asioita minä aion tutkia. Vuorovaikutusta ja sosiaalisia yhteisöjä tai jotain sinne päin.

Lähdemateriaalia on löytynyt jo hyvin pinnallisella haulla yllättävän paljon. Blogeja on ihan parin viime vuoden aikana tutkittu melko runsaasti eri näkökulmista. En usko että minun pieni tutkimukseni tulee olemaan mitenkään mullistava, mutta ei sen tarvitse ollakaan. Minun tavoitteenani ei ole kerätä kunniaa tiedeyhteisössä vaan yksinkertaisesti valmistua.